Reiman ja Voimisteluliiton yhteistyö

Reiman ja Voimisteluliiton yhteistyö tuntui luonnolliselta heti alusta alkaen yhteisten arvojemme ansiosta. Haluamme molemmat tukea aktiivista lapsuutta leikin ja liikkumisen kautta. 

Reiman tavoitteena on luoda arkeen niitä pieniä hetkiä, joista kertyneitä muistoja lapsi kantaa mukanaan aikuisuuteen saakka. Meidän aikuisten tärkein työ on huolehtia, että jokainen lapsi saisi hyvät eväät terveeseen elämään ja intoa oppimiseen, sillä lapsissa on tulevaisuus. Parhaassa tapauksessa harrastusten myötä lasten halu liikkua siirtyy myös koko perheen yhteisiin arkirutiineihin.

Voimisteluliiton valikoiman tuotteet tarjotaan kaikille liiton jäsenten perheille etuhintaan ja samalla osa tuotosta ohjataan seuralle. 

Yhteistyömme mahdollistaa voimistelun harrastajille laadukkaan vaatetuksen, joka tukee aktiivista elämäntapaa, oli kyse sitten voimistelusta tai perheen yhteisistä pihaleikeistä. Siksi halusimme Voimisteluliiton valikoimaan lapsille vaatteita niin sisä- kuin ulkoaktiviteetteihin. Yhteistyö on tietenkin meille samalla myös mahdollisuus tukea seurojen toimintaa.

 

Tuotteista lisää:

Xylitol Cool -sisävaatteet 

Softshell-ulkoiluvaatteet (saatavilla 8/2021)

Voimisteluliitto

Suomalaiset voimisteluseurat järjestäytyivät 125 vuotta sitten. Nykypäivänä Suomen Voimisteluliitto on yksi maamme suurimmista lajiliitoista. Monipuolisen lajin parissa viihtyy lähes 130 000 liikkujaa. Sadoista voimisteluseuroista ympäri maan löytyy kaiken ikäisille oma tapa liikkua. Voimistelu on aina tarjonnut erilaisia polkuja liikunnallisesta elämäntavasta huippu-urheiluun. Voimistelu yhdistää, siinä suosion salaisuus. Liike ei ole iästä, kielestä tai kulttuurista kiinni. Jokaiselle löytyy sopiva tapa pitää yllä kuntoa, vetreyttä ja liikkuvuutta – ja pitää hauskaa! Voimistelu liikuttaa. Myös seuraavat 125 vuotta.

Reima

Tiedämme, että pieni voi muuttaa kaiken. Siksi olemme jo 75 vuoden ajan suunnitelleet lastenvaatteita, jotka auttavat uutta sukupolvea valmistautumaan tulevaisuuteen. Liikkuvista lapsista kasvaa hyvinvoivia aikuisia. Reima-vaatteiden toiminnallisuus takaa lapsille vapauden nauttia leikeistä ja harrastuksista sisällä ja ulkona ympäri vuoden.

Palkitut, innovatiiviset tuotteemme ottavat huomioon sekä lasten tarpeet että ympäristön. Juuremme ovat Suomessa, ja haluamme viedä pohjoismaista liikkuvan lapsuuden ihannetta koko maailmalle. Pienimmilläkin teoilla on merkitystä, kun rakennamme lapsillemme parempaa tulevaisuutta.